Risujätteet ilmaiseksi Varissaareen

Otamme Varissaaren laitoksella vastaan myös yksityishenkilöiden puujätettä. Mikäli siis helatorstai, MM-kulta tai mikä vain muu syy innostaa puutarhatalkoisiin, voi puujätteen toimittaa ilmaiseksi Varissaaren voimalaitokselle. Laitoksellemme voi tuoda käsittelemätöntä puutavaraa sekä luonnonpuuta kuten risuja tai oksia. Vastaanotettu jäte poltetaan ja näin ollen hyödynnetään lämmön tuotannossa.

Puutarhajätettä voi tuoda Varissaaren voimalaitokselle kesäaikana (1.5.-30.9.) arkipäivisin klo 8:00-15:30. Porttien avaamiseksi tulee asiakkaan soittaa laitoksen päivystysnumeroon 040 168 4563. Päivystäjä neuvoo myös, mihin puutavaran voi jättää. Kesäajan ulkopuolella voidaan puutavaran tuonnista sopia erikseen.

 

Sieppaa sivuille 2

 

Ps. Tiesithän, että risut ja haravointijäte tulee hävittää asianmukaisesti joko hakettamalla ja sitten hyötykäyttämällä tai viemällä jätteidenhuoltopisteelle. Lisätietoa oikeanlaisesta hävittämisestä löytyy esimerkiksi täältä.

Artikkelia täydennetty 28.5.: tuontiaikoja korjattu ja kuva lisätty.