Kaukokäyttöä kehittämällä varaudutaan tuleviin katkoihin

Keuruun Energian verkko ylettyy pitkälle ja kulkee paikoittain haastavassa sekä harvaan asutussa maastossa. Talviaikaan varsinkin puuhun kerääntyvä tykkylumi saattaa aiheuttaa katkoja sähkönjakelussa, samoin kuin kesäiset myrskyt tai muut luonnonoikut. Maakaapelointi on avainasemassa säävarman verkon rakentamisessa, mutta ongelmien laajuutta ja kestoa voidaan kehittää myös muilla keinoilla; varsinkin kaukokäyttöerottimet vauhdittavat vian rajaamiseen käytettävää aikaa ja mahdollistavat vian korjaamisen entistä nopeammin.

Viime talven Aapeli-myrskyn jälkeen varsinkin Multian alueella kaukokäyttöä on kehitetty ahkerasti. Seudulla otetiin käyttöön kevään aikana maastokatkaisija, joka on vähentänyt yllättävien katkojen kokemien käyttäjien määrää huomattavasti. Tulevan kevään aikana alueelle asennetaan myös uusi Kuumicin kehittämä kompakti kaukokäyttöerotin. Erottimen prototyyppiä on testattu verkossamme hyvin tuloksin. Lisäksi laitteiden kommunikaatio vaihtuu aiempaa luotettavampaan ABB:n ARG600 – laitteistoon, minkä odotetaan myös parantavan vikojen korjaamiseen käytettävää aikaa.

Entä miten katkoihin kannattaa varautua, tai mitä sähköjen mennessä poikki kannattaa tehdä? Keräsimme alle muutaman kohdan listan, joka kannattaa lukaista läpi katkoihin varautuessa:

 

  1. Varmista, että taloudesta löytyy paristokäyttöisiä taskulamppuja ja radio. Myös matka- tai autolaturi kannattaa omistaa, jotta puhelimeen saa virtaa myös katkon aikana.
  2. Kotona kannattaa säilyttää aina jotain juotavaa – kuten pullovettä – vedenjakelun katkeamisen varalta. Myös käteistä kannattaa olla muutama kymppi, sillä korttimaksut eivät mene läpi ilman sähkövirtaa.
  3. Sähkökatkon sattuessa ei jakelijaan tarvitse ottaa yhteyttä; päivystämme katkojen varalta 24/7, ja ryhdymme heti katkon ilmaantuessa rajaamaan ja korjaamaan ongelmaa. Ajantasaisen tilanteen voit aina tarkistaa keskeytyskartasta. Jos sähkölinjan päälle on kuitenkin kaatunut vaikkapa puu tai huomaat jotain muuta mikä voi olla katkon aiheuttajana, kannattaa siitä ilmoittaa. Päivystysnumeromme on 020 7879 809.

 

Kattavan ohjeen niin lyhyisiin kuin pitkiin katkoihin löydät Puolustusministeriön Pahasti poikki -verkkojulkaisusta (https://www.defmin.fi/files/1275/Pahasti_poikki_nettiversio.pdf).