Keuruun Sähkö Oy:n asennusliiketoiminta lakkautetaan

Keuruun Sähkö Oy on aloittanut YT-neuvottelut 4. kesäkuuta asennusliiketoiminnan osalta. Neuvottelut koskivat Keuruun Sähkö Oy:n asennusliiketoiminnan työntekijöitä, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä, joita liiketoiminnan piirissä on ollut yhteensä kuusi. Päätökseen asennusliiketoiminnan lakkauttamisesta vaikuttivat tuotannollis-taloudelliset syyt. Lakkautuspäätöksen saanut asennusliiketoiminta keskittyi pääsääntöisesti rakentamisen ja teollisuuden sähköistyksiin.

Neuvottelut päättyivät 25.6., ja lakkauttamisen myötä kolme työntekijää siirtyi konsernin tytäryhtiön palvelukseen. Kaksi henkilöä irtisanottiin ja yksi irtisanoutui myöhemmin.

Suoritamme keskeneräiset ja vastaanotetut tilaukset loppuun. Vastaamme myös vielä toiminnan lakkauttamisen jälkeen tuotteille ja palveluille luvatuista takuuajoista sekä mahdollisista korjauksista. Uusia tilauksia emme kuitenkaan ota vastaan. Asennusliiketoiminnan on tarkoitus lakata viimeistään 31.12.2020.

Keuruun Energia -konsernin liiketoiminnat 1.9.2020 alkaen

Verkkoliiketoiminta

  • sähkösiirtoverkko

Lämpöliiketoiminta

  • lämmöntuotanto, -myynti ja jakelu sekä lämmöntuotantoratkaisut

Energialiiketoiminta

  • sähkönmyynti

Kunnossapitoliiketoiminta

  • Teollisuuden automaatio- ja sähkökunnossapito