Viime kesänä esittelimme Keuruun Sähkön sponsorointiyhteistyössä seiväshyppääjä Tuuli Järvisen (lue aikaisempi juttu tästä), jonka intohimo ja määrätietoisuus olivat jo silloin ihailtavia. Vuosi on kulunut, ja Tuuli, nyt tuore ylioppilas, on ottanut ison harppauksen eteenpäin – niin urheilussa kuin elämässä muutenkin.

Vahvempi ja valmiimpi kuin vuosi sitten

Kulunut harjoitusvuosi on ollut Tuulille suotuisa. Merkittävin muutos viime kauteen verrattuna on ollut se, että loukkaantumisilta on vältytty – ei nilkkavaivoja, eikä selkäongelmia. ”Terveenä pysyminen on mahdollistanut tasaisen harjoittelun, ja se näkyy myös kehityksessä”, Tuuli kertoo.

Ja kehitystä on todella tullut. Tekniikka, voima ja nopeus ovat kehittyneet, mutta erityisesti itseluottamus on noussut uudelle tasolle. ”Seiväshypyssä – niin kuin monessa muussakin lajissa – pitää pystyä hallitsemaan omia pelkoja”, Tuuli sanoo. Hän on tänä vuonna uskaltanut hypätä isommilla seipäillä, ja tulokset ovat alkaneet puhumaan puolestaan.

Tuuli on aina ollut aktiivinen muissakin yleisurheilulajeissa ja hiljattain hän hyppäsi pituudessa uuden Keuruun Kisailijoiden seuraennätyksen 5,73 ja 100 metrin juoksussa hän olisi rikkonut myös seuraennätyksen, ellei myötätuuli olisi ollut liian kova ja vaikuttanut tuloksiin.

Ylioppilaslakin alta kohti välivuotta ja EM-kisoja

Kevät toi tullessaan myös merkittävän etapin Tuulin elämässä, kun valkolakki painettiin päähän. ”Se tuntui helpottavalta ja hyvältä. Juhlittiin perheen ja ystävien kanssa Keuruulla”, hän hymyilee.

Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Tuuli aikoo ottaa urheilullisen välivuoden. Lääkikseen on haettu, mutta fokus on nyt täysillä urheilussa. ”Haluan antaa itselleni mahdollisuuden keskittyä nyt täysillä urheiluun. Kun ei ole opiskelua samanaikaisesti, kokonaiskuormitus on pienempi ja palautumiseen jää enemmän aikaa, näin kokonaisuus on myös paremmin hallinnassani.”

Katse kohti EM-kisoja ja uusia korkeuksia

Tuulin tärkein tavoite kesällä 2025 on heinäkuussa Norjan Bergenissä järjestettävät alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut. Hän on juuri saavuttanut kisojen tulosrajan 408, ja oma ennätys on jo 416. ”Tavoitteena on päästä finaaliin – ja mitaleillekin”, Tuuli sanoo luottavaisesti. Hän uskoo, että yli 430:n hyppy on täysin mahdollinen, kun täysi vauhti ja oikea seiväs kohtaavat.

Tuulin kisakauteen kuuluu myös Nuorten SM-kisat Helsingissä ja Kalevan Kisat sekä useita pienempiä kansallisia kisoja.

Vaikka kisat rytmittävät kesää, mahtuu kalenteriin myös hetkiä rentoutumiselle. Juhannuskisojen jälkeen Tuuli suuntaa mökille perheen ja sukulaisten kanssa. Vapaat hetket kuluvat rennosti perheen ja koiran seurassa – tai vaikkapa telkkaria katsellen.

Tuki mahdollistaa unelmien tavoittelun

Keuruun Sähkön sponsoroinnilla on ollut merkittävä rooli Tuulin urheilijapolulla. Viime kesänä tuki mahdollisti matkan MM-kisoihin Peruun sekä talven harjoitusleirin Espanjaan. ”Kilpaurheilussa kustannuksia tulee jatkuvasti, ja ilman sponsoreiden tukea tämä ei olisi mahdollista”, Tuuli kiittää.

Motivaatio syntyy omasta kehityksestä ja nuoremmista seuraajista

Tuulin motivaatiota ruokkii ennen kaikkea oma kehitys. ”Kun huomaa edistyvänsä, se ruokkii motivaatiota entisestään.” Lisäksi hän kokee tärkeäksi toimia esimerkkinä nuoremmille. ”Haluan näyttää, että pienistä kaupungeista, kuten Keuruultakin, voi ponnistaa Euroopan huipulle.”

Tuuli toimii viikoittain lasten urheilukoulun vetäjänä Kuortaneella, missä hän jakaa innostustaan liikuntaan ja urheiluun.

Viesti tukijoille ja nuorille urheilijoille

”Kiitos tukijoille – ilman teitä kilpaurheilu ei olisi mahdollista. Ja kaikille nuorille: kokeilkaa rohkeasti eri lajeja! Urheilu antaa hyvää mieltä ja vahvistaa terveyttä, vaikkei tähtäisikään kilpauralle.”

Tuuli Järvinen on edelleen se sama määrätietoinen nuori lupaus, jonka tarinaa seurasimme vuosi sitten, mutta nyt vielä vahvempana, kokeneempana ja rohkeampana. Keuruun Sähkön tukemana tie huipulle on askeleen lähempänä.

Categories: Uutiset /