Sähkö ja sen säästäminen puhututtaa nyt kaikkialla. Sähkömarkkinatilanne on ollut hankala jo pitkään, ja hintojen nousu tuntuu jokaisen lompakossa. Myös sähköyhtiöille tilanne on haastava. Blogikirjoituksessa myyntipäällikkömme Seppo Kivistö avaa näkemyksiä epävakaasta sähkömarkkinatilanteesta.
Tulevaan talveen on varustauduttu ohjeistamalla kuluttajia sähkön säästämiseen erilaisin keinoin, ja jopa sähkönkäytön säännöstelystä on ollut puhetta julkisuudessa. Vaikka tämä tilanne onkin ennennäkemätön sähkön hintojen osalta, on kuluttajia ohjeistettu säännöstelemään sähköä ennenkin. Esimerkiksi 1980-luvulla sähköstä ei sinänsä ollut puutetta, mutta sähkön käyttöä ohjasi silloinen valtakunnallinen tukkusähkön rakenne. Sen myötä sähköyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa sopimuksia, jossa osa sähkölämmityksestä voitiin ottaa päältä pois siinä vaiheessa, kun sähköyhtiön oma huippu oli ylittymässä. Järjestelystä hyötyivät sähköyhtiöiden lisäksi sopimuksen tehneet kuluttajat, sillä he maksoivat sen myötä edullisempaa tariffia. Sinänsä siis uudenlaiseen sähkönkulutukseen ohjeistaminen ja sähköjen osittainen katkominen ei ole täysin uutta Suomessa.
Tämän hetken energiakriisi voi pahimmillaan johtaa jopa sähkönkäytön säännöstelyyn, ja tällöin sähkön hinta tulee myös olemaan erittäin korkealla. Sähkön käytön säännöstelyyn sekä hintaan voi kuitenkin myös jokainen kuluttaja omalta osaltaan vaikuttaa. Aikanaan yösähkötariffin käyttöönotolla pyrittiin kannustamaan kuluttajia käyttämään sähköä silloin, kun se on halpaa. Niin on myös nyt: mikäli sähköä totuttaisiin käyttämään niihin aikoihin kun se on halvimmillaan, voisi sähkön hinta pudota nykyistä alemmaksi. Vaikka käyttötottumuksia kannustetaankin tarkastelemaan uusin silmin, maalaisjärjen käyttö on hyvä muistaa myös siinä. Esimerkiksi kosteiden tilojen lattialämmitystä ei kannata laittaa kokonaan pois päältä, sillä siitä voi seurata kosteusvaurioita. Kulutustottumuksia voi muuttaa pienin ja järkevin askelin.
Tällä hetkellä ei auta kuin toivoa, että sähkön hinnat joskus palaavat takaisin ennalleen. Vastaavaa tilannetta ei ole koskaan aiemmin ollut, eivätkä kuluttajahinnat ole olleet näin korkeita aiemmin. Tilanne on vaikea kaikille – sekä kuluttajille että sähköyhtiöille. Me Keuruun Energialla pyrimme tekemään parhaamme tässä haastavassa ja ennennäkemättömässä tilanteessa.
Seppo Kivistö
Myyntipäällikkö