Keuruun Sähkön verkosta pitää päivittäin huolta noin 30 hengen tiimi ammattilaisia. Nämä henkilöt ovat isiä, äitejä, vaikuttajia ja yrittäjiä. He ovat paikallisia, naapurikuntalaisia, paluumuuttajia ja osa-aikakeuruulaisia. Yhteistä heille on työpaikan lisäksi halu pitää verkosta huolta sekä taata toimitusvarma sähkönsyöttö kaikille. Meidän verkollamme työskentelee insinöörejä, johtajia, asentajia ja ennen kaikkea ihmisiä. Juttusarjassamme esittelemmekin pilkahduksen siitä, millaista väkeä verkolla on töissä.
Jyrki, luonnossa liikkuja
Jyrki Jartti on ollut verkolla töissä jo yli 30 vuotta. Hän mainitsee töiden parhaiksi puoliksi vaihtelevat työympäristöt ja monipuolisuuden työtehtävissä.
”Edelleen maastossa tulee vastaan uusia paikkoja. Myös työkaverit ovat minulle tärkeitä.”
Tällä viikolla Jartti valmistelee ilmajohtotolppia pystyyn nostamista ja linjanvetoa varten Roosinpohjassa yhdessä työparinsa kanssa. Asentajat liikkuvatkin aina maastossa pareittain tai isommalla ryhmällä. Myös vapaa-ajallaan Jartti viihtyy luonnossa marjastamisen ja metsästämisen parissa.
Sari, yrittäjä ja äiti
Sari Kolu toimii verkkoinsinöörinämme, ja hänen työtehtävinään ovat sähköverkon tekninen suunnittelu ja laskenta, käyttötehtävät, sähköverkon suojausten laskenta ja sähkön laatuun liittyvät asiat.
”Lisäksi työpäiväni koostuu monesta pienestä asiasta aina asiakaspalvelusta ja liittymissopimuksista maastossa tehtävään vian etsintään asti.”
Sari aloitti Sähköllä kesätöiden merkeissä vuonna 2005. Kesätyö ja Keuruun Sähkölle tehty diplomityö poikivat vakituisen työpaikan verkkoinsinöörinä. Taustoiltaan Sari on paljasjalkainen keuruulainen.
”Parasta töissä on se ryhmähenki, millä painetaan myrskyn tai lumikuormien kanssa yhdessä eteenpäin, jotta saadaan kaikille sähköt päälle. Me teemme pitkiä vuoroja ja päiviä, jotta muut voisivat jatkaa elämäänsä normaalisti. Usein tämä työmäärä jatkuu vielä muutaman päivän senkin jälkeen, kun sähköt on jo palautettu ja me teemme vielä lopullisia korjauksia.”
Verkon tehtävien ulkopuolella Sari on myös maa- ja metsätalousyrittäjä. Koska vapaa-aikaa on vain niukasti, haluaa Sari silloin keskittyä ajan viettämiseen oman perheen kanssa.
”Pääsääntönä vapaa-ajalla pidän sitä, että työsähköposteja en lue enkä kanna kännykkää mukana vaan se on omaa sekä perheen yhteistä aikaa.”
Ari, moottoripyöräilijä ja penkkiurheilija
Myös asennuspäällikkömme Ari mainitsee töiden parhaiksi puoliksi työkaverit ja heidän (ajoittain hyvätkin) jutut. Ari on tullut taloon tasan 20 vuotta sitten ja toimii tällä hetkellä asennuspuolen liiketoimintapäällikkönä sekä konsernin työturvallisuusvaltuutettuna. Hän kiittelee työn yllätyksellistä luonnetta ja sitä, että päivät ovat todella vaihtelevia.
”Vapaa-aikani täyttyy aika monenlaisista jutuista. Viimeisimpänä villityksenä taitaa olla moottoripyöräily sekä kotipuuhastelut, lasten harrastusten tukeminen ja penkkiurheilu.”
Timo, saunoja ja perheyrittäjä
Keuruun Sähkön työntekijöiden lisäksi verkolla työskentelee myös yksityisyrittäjiä. Yksi näistä on luottokumppanimme Maanrakennus Veljekset Boman. Yrityksen toinen puolikas Timo Boman on ollut kuvioissa mukana vuodesta 2002 alkaen, mutta yhteistyö yritysten välillä juontaa juurensa aina 90-luvulle asti.
”Mukavaa näissä töissä on vaihtelevat työnkuvat ja ympäristöt, välillä ollaan metsän keskellä pylvästöissä ja välillä keskellä kaupunkia kaapeleiden kimpussa, ja kaikkea siltä väliltä missä Keuruun Sähkön verkkoa sijaitsee. Myös yhteistyön toimiminen asentajien kanssa tekee töissä olemisesta mukavaa.”
Vapaa-ajallaan Timo viihtyy mökillä, ja erityisesti hän mainitsee sen saunassa istumisen.